» Opiskelu » Kulttuurilaitosetiketti

Kulttuurilaitosetiketti


Vaikka kaikissa Kulttuurin laajakaistan kulttuurilaitoksissa vierailevaa ryhmää ohjaa ja opastaa talon henkilökunta, vastuu ryhmästä on aina opettajalla.

Mahdollisuudesta syödä omia eväitä sovitaan jokaisen laitoksen kanssa erikseen.

Oppilaiden kanssa on hyvä käydä läpi ohjeet:

Ota huomioon kulttuurilaitoksen aineistot ja tavat

• Vierailun alkaessa kuuntele henkilökunnan ohjeet päivän kulusta
• Päällysvaatteet ja laukut jätetään naulakkoon tai niille tarkoitettuihin kaappeihin
• Liiku hiljaa ja rauhallisesti
• Sulje kännykkäsi päivän ajaksi
• Pysy ryhmän mukana. Kierroksella kulttuurilaitoksessa liikutaan paikoissa, jonne yleisö ei yleensä pääse, ja monet ovet ovat lukittuja
• Koske ja käytä vain niitä esineitä tai laitteita, joihin on lupa koskea
• Syöminen ja juominen eivät ole yleensä sallittua kulttuurilaitoksien tiloissa.

Ota huomioon muut ihmiset

Monelle taiteeseen tutustuminen on hiljentymisen ja rauhoittumisen hetki. Arkistoissa ja kirjastoissa tehdään keskittymistä vaativaa työtä. Teatterissa ja oopperassa halutaan nauttia esityksestä ilman häiritseviä tekijöitä. Keskustella ja kysyä saa silti aina, eikä kuiskata tarvitse.